Kiitos ystävä!

Ole ystävä, ilahduta
joulukortilla
-kampanja onnistui yli odotusten (2013)!

kortit-8

Koukussa Kortteihin -yhteisön, Taika-lehden ja Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelun syksyllä 2013 järjestämä Ole ystävä, ilahduta joulukortilla -korttikampanja sai tuhannet ihmiset ottamaan osaa ja lähettämään itse tehdyn joulukortin keräykseen. Kortteja saapui niin yksityisaskartelijoilta kuin lapsi- ja aikuisryhmiltä ja moni oli järjestänyt oman askarteluhetken, jossa tehtiin kortteja nimenomaan tätä hyväntekeväisyystempausta varten. Mukana oli yksityishenkilöiden lisäksi muun muassa kaupallisia tahoja, Lottamuseo, sotaveteraanien kuntoutuskeskus, päiväkoteja, kouluryhmiä ja yksityisiä askartelukerhoja.

IMG_3867

Korttien määrä ja niiden mukana tulleet saatekirjeet saivat meidät kyynelehtimään liikutuksesta. Sydäntä sykähdyttävän ihanaa kuinka moni koki halua auttaa ja olla ystävä. Kortit luovutettiin marraskuussa 2013 Helsingin messukeskuksen Meidän Viikonloppu -messujen kädentaitotapahtuman Taika-korttelissa. Taika-lehden Anu Turu ja Koukussa Kortteihin -yhteisön Hanne Kukkonen luovuttivat kortit Spr:n vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Heidi Juslin-Sandinille. Heidi kertoi ystävätoiminnasta ja sai puheellaan kuulijat kyynelten partaalle. Heidi maalaili mielikuvan useammalle tutusta perheen ja ystävien ympäröimästä joulusta, mutta muistutti samalla, että on olemassa myös toisenlaisia, surullisia ja yksinäisyyden ympäröimiä jouluja. Kampanjan tarkoitus on muistaa niitä, jotka joutuvat kokemaan jälkimmäisen joulun. Kortit lähtevät ensisijaisesti ilahduttamaan yksinäisten vanhusten joulua.

kortit-9

Voi olla, että kampanjan kautta saapunut joulukortti on ainoa kortti, jonka hän saa. Etenkin juuri siksi on mahtavaa, että kortit ovat itse tehtyjä ja niissä on suuri määrä tunnetta mukana. Ystäväpalvelun vapaaehtoiset kävivät kortit yksitellen läpi ja valitsivat kullekin kortin saajalle sopivimman kortin. Vapaaehtoisilla oli valtava, mutta ihana urakka, sillä kortteja saapui kampanjaan huimat 2 843 eli tavoite ylitettiin melkein kolminkertaisesti. Maailman suurin KIITOS jokaiselle kampanjaan osallistuneelle ystävälle!

kortit-1

kortit-3

kortit-6

tutustu ystävätoimintaan
osoitteessa www.oleystava.fi

 

PST! Ole ystävä, ilahduta joulukortilla -kampanja järjestetään myös tänä vuonna!

Yksi vastaus artikkeliin ”Kiitos ystävä!

  1. Päivitysilmoitus: Ole ystävä, ilahduta joulukortilla! | Taika-askartelija askartelublogi

Vastaa