Aihearkisto: Askartelusanasto

Ikkunakalvoväri

FF-1

Ikkunakalvoväreillä (Marabu Fan&Fancy) loihdit upeita, irrotettavia kuvioita esimerkiksi ikkunoiden koristeiksi (ks. ikkunakalvoväri verkkokaupassa). Suunnittele kuvio, rajaa, väritä, anna kuivua ja kiinnitä koristeeksi. Helppoa ja hauskaa koko perheen puuhaa!

Kalvoväreillä voi tehdä siististi irrotettavia, mutta silti tiukasti paikallaan kovilla ja kiiltävillä pinnoilla, kuten lasi-ikkunassa, peilissä, posliinissa, tai lasiesineissä pysyviä koristekuvioita. Kalvoväri kuivuu läpikuultavaksi ja sitkeäksi kalvoksi. Muovisissa väripulloissa on kapeat pipettisuuttimet, joilla väriä levitetään. Kuvio tehdään värivalmistajan muovikalvolle tai muovitaskun pintaan. Varmista kuvion irtoaminen muovista ennen varsinaisen työn aloittamista pienen koekuvion avulla. Kalvovärit ovat vesiliukoisia ja kuivuttuaankin veteen reagoivia.

Lue lisää

Nuuttaus

Nuuttaus on sama kuin paperitaitos tai paperin taittaminen jälkeä pitkin. Kun paperi nuutataan siihen painetaan jälki, jota pitkin taitos “kulkee”. Nuuttauksen ansiosta taitteesta tulee suora eikä paperi murru. Esimerkiksi jos kartongista tekee itse korttipohjia niin taite kannattaa ehdottomasti nuutata.

Lue lisää

Piirustushiili

piirustushiili-charcoal

Piirustushiili on puhdas luonnontuote, joka valmistetaan useimmiten ohuesta pajunoksasta. Oksa kuumennetaan noin 250 asteen kuumuudessa, hapettomassa tilassa, jolloin siitä poistuu kaikki neste ja kaasut. Valmis piirustushiili sisältää vain hiiltä ja hieman tervaa. Piirustushiili on erittäin monipuolinen ja edullinen taiteentekoväline, joka sopii kaikenikäisten ja tasoisten piirtäjien käyttöön.

Lue lisää

Magneettinauha

Itseliimautuva magneettinauha on muutaman millin paksuista ja reilun sentin levyistä magneettinauhaa, jonka toisella puolella on kaksipuolinen teippi. Teippi on suojattu paperilla, joka poistetaan ennen nauhan kiinnittämistä. Magneettinauha myydään rullassa, jossa on tavallisesti useampia metrejä magneettinauhaa. Magneettinauhasta voi leikata tavallisilla saksilla sopivan pituisia pätkiä. Magneettinauhan magneetilla voi kiinnittää esimerkiksi kortin tai muun paperituotteen kannet helposti irrotettavasti yhteen tai sitä voi käyttää kevyistä materiaaleista tehtyjen jääkaappimagneettien valmistamiseen.

Lue lisää

Kuviorei’ittäjä

kuvioreiittaja

Korttiaskartelussa tarvitaan usein reikiä nauhoille, sirkoille, koristeniiteille yms. Pyöreäteräisellä Fiskars kuviorei´ittäjällä reikien tekeminen sujuu ongelmitta ja tarkasti. Kuvio rei´ittäjä avulla reikiä voi tehdä helposti muun muassa kartonkiin, nahkaan, softikseen sekä jopa 2 mm paksuun pahviin ja 3 mm paksuun huopaan. Pyöreäteräisiä on kolmea kokoa ja niiden lisäksi on sydän- ja pipariteräiset rei’ittäjät. Rei’ittäjissä oleva säiliö kerää leikatut kuviot, jolloin myös kuvioita voidaan käyttää askartelussa.

Lue lisää

Gesso

gesso-sanasto

Gesso on pohjustusmassaa, joka on alunperin taiteilijoiden suosima pohjustusaine, mutta sittemmin se on levinnyt myös askartelijoiden keskuuteen. Gessoa voidaan käyttää kaikille maalausalustoille, esimerkiksi pingotetuille kankaille, puulle, paperille ja pahville. Gessoa tarvitaan muun muassa silloin kun maalauspohja tehdään itse. Kuivan gessopinnan päälle voidaan maalata muun muassa öljy- sekä akryyliväreillä, musteilla ja leimasinmusteilla. Gessoa voidaan käyttää askartelussa esimerkiksi tartuntapintojen aikaansaamiseen, pohjavärin peittämiseen ja pintastruktuurin tekemiseen. Erityisen suosittua gessonkäyttö on skräppitaustoissa, kamu-kirjoissa, mixed media -tekniikoissa ja muissa sekatekniikoissa sekä korttiaskartelussa. Kuiva gessopinta on joustava, kestävä ja ”sitkeä”.

Lue lisää

Öljyväri

Artisan Water Mixable Oil Colour on tavallisesta öljyväristä poiketen veteen sekoittuva öljyväri. 40 upeaa sävyä takaavat loistavan lopputuloksen. Värejä voi sekoittaa keskenään, ohentaa vedellä ja työstää maalausnesteiden ja -aineiden kanssa. Artisan-väreissä on sama intensiteetti, voita muistuttava koostumus, valonkestävyys ja peitto/läpikuultavuus sekä samat käyttöominaisuudet ja kuivumisajat, kuin tavallisissa öljyväreissä. Artisan-värit soveltuvat kaikkiin öljyvärimaalausmenetelmiin. Värit ovat erittäin värikylläisiä ja miellyttäviä työstettäviä. Värit sopivat aloittelijalle sekä ammattilaiselle ja erityistä plussaa antaa veden kanssa työstettävyys ja työvälineiden vesipesumahdollisuus. Värit myydään 37 ml ja 200 ml tuubeissa. Värikartta ja lisätietoa löytyy osoitteesta www.winsornewton.com. Taika-lehti on käsitellyt aihetta 4/2013 numerossa.

Lue lisää

Ääriviivatarrat

Ääriviivatarrat ovat nimensä mukaisesti pääsääntöisesti ääriviivoista koostuvia tarroja. Ääriviivatarrat sopivat kaikenlaisten sileiden pintojen koristeluun. Korttien ja leikekirjojen lisäksi kohteina voi olla vaikkapa muovipinnat, lasit, metalliesineet ja kynttilät. Ääriviivatarrat ovat yksivärisiä ja niitä on saatavana kullan- ja hopeanvärisinä valkoisina, mustina, vihreinä, punaisina sekä joitakin kuvioita saa myös iiriskimallepintaisina. Ääriviivatarroja voi myös värittää liuotinpohjaisilla tusseilla halutun väriseksi. Ääriviivatarrojen käyttö on helppoa. Taivuta tarra-arkkia tarran reunan kohdalta ja työnnä nuppineula tai kaavioveitsen kärki tarran reunan alle. Irrota tarra varovasti tausta-arkista. Siirrä se nuppineulan tai veitsen terän päällä koristeltavaan pintaan. Älä koske tarraan sormin, sillä se takertuu niihin kiinni ja venyttää ohutlinjaista tarraa. Neulan avulla voit laskea tarran aivan lähelle esineen pintaa ja varmistaa, että se tulee haluttuun asentoon ja täsmälleen oikeaan paikkaan. Paina tarra kiinni. Taika-lehti on käsitellyt aihetta 3/2008 ja 11/2008 numeroissa.

Lue lisää

Yo-yo –laitteet

Tekstiilien kangaskoristeet syntyvät helposti ja nopeasti kätevillä yo-yo laitteilla. Laitteita on saatavissa pyöreän, kukan ja sydämen muotoisina ja kaikkia muotoja on saatavissa erikokoisia. Yo-yo –laitteen lisäksi tarvitaan vain ohutta kangasta, ompelulankaa ja silmäneula.  Taika-lehti on käsitellyt aihetta 7/2009 numerossa.

Lue lisää